smtl

 

kickboxing

 

kravmaga

 

muaythaiagainstdrugs wmc new ifmalogo new

MIETTEITÄ VIELÄ MM-KISOISTA

Heräsin yöllä katsomaan Miinan matsia ja kannustin, että kuulemma kuului koko taloon..

Ensimmäisenä nyt on mielessä toki kova pettymys. Ei Miinan suoritukseen, joka oli teknisesti oikein hyvä, mutta toki siihen, ettei tullut mitalia, jota odotettiin.

Miina on treenannut hyvin ja kovan treenin myötä painokin on tippunut luonnollisesti ja Miina oli lähes ottelupainossa jo lähtiessään kisoihin.

Kisapaikalla Miinalle tuli mieleen, että vetäisikö sittenkin sarjaa alemmas, eli -60 kiloisiin, kun siinä ei ollut ketään suomalaista, mutta päätettiin kuitenkin, ettei siellä kannata nyt vetää kerralla ihan niin paljon painoa alas, kun myöhemmissä punnituksissa se painonveto on aina vaikeampaa.

Miina otteli teknisesti oikein hyvin, kuten sanottu ja veikin tosiaan ensimmäisen erän nimiinsä. Toisessa erässä vastustaja pääsi hieman enemmän saamaan osumia, joten se erä meni pienellä erolla hänelle.

Amatöörikehässä ei haluta nähdä juuri verta, kun halutaan näyttää, että laji on turvallinen ja tavoitteena on paikka lajina Olympialaisissa. Kun Miinan nenä aukesi kolmannessa erässä, niin se vaikutti osin tulokseen, ottelu lopetetaan aika pian, vaikka ei olisi vaikeuksissa. Miinan mukaan hän ei ollutkaan ja näin hänen ilmeestään myös live streamiltä saman.

No, tällä kertaa kävi näin, mutta pettymys on toki kova.
Osa syynä on se, että liitolta tuli liian myöhään tieto, pääseekö Miina kisoihin lainkaan, vaikka voitti Suomen mestaruuden (taisi olla vasta n 3 viikkoa ennen lähtöä, kun saatiin lopullinen varmistus hirveän riitelyn jälkeen) ja samaten vielä myöhemmin tieto, ettei sarjan -60kg suomalainen ottelija lähdekään kisoihin.

Eihän sitä tiedä koskaan, miten olisi mennyt siinä sarjassa, turha siis selitellä, mutta painoluokka-urheilussa yksi todella iso osa-alue on se, että menee mahdollisimman alhaiseen sarjaan, koska mikäli ottelijat ovat teknisesti samaa tasoa, niin yleensä se fysiikaltaan vahvempi voittaa.

Laitan tämän tähän myös sen vuoksi, että muutkin mahdollisesti ottelemaan aikovat ymmärtävät asian. Jos fysiikalla ja painolla ei olisi merkitystä, niin ottelijat voitaisiin laittaa sarjoihin vaikka pituuden mukaan ja siinähän ei olisi mitään järkeä.

Tämä siis ei ole mitenkään millään tavalla Miinan vika, eikä välttämättä syy tähän, hän on treenannut kovaa ja syönyt hyvin, niin paino on tippunut luonnollisesti sen myötä. Toinen oli nyt vain vähän parempi.

Tappion jälkeen pitää miettiä vain kaikkia asioita, miten voisi parantaa sen ottelijan menestystä ja suoritusta myös valmentajan näkökulmasta.
Tappio tärkeästä ottelusta on minulle valmentajana aina vähintään yhtä raskasta, kuin ottelijalle.

Mutta, kuten sanottu, Miina otteli teknisesti hyvin, niin olen siihen tyytyväinen ja Miina on mennyt hyvin eteenpäin myös kehityksessä ottelijana ja hän osaa toteuttaa kehässä niitä juttuja, mitä on treenattu.
Se on nimenomaan tärkeää.

Ehkä tulevaisuudessa edessä on kuitenkin se luonnollinen sarjan vaihto alempaan sarjaan, jossa Miina on vielä vahvempi.

Tästä pettymyksestä otetaan vain vauhtia jatkoon.
Miina oli vasta ensimmäisissä arvokisoissaan ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kisoista tuli kuitenkin hyvää kokemusta jatkoa ajatellen. Myös vatsatauteineen, joka Miinalla oli pari päivää ennen matsia, joka meni onneksi suht nopeasti ohi.
Noissa kisoissa tuo on ulkomailla aika yleistä, esim Uzbekistanin MM-kisoissa suuri osa yhden kisahotellin ottelijoista ja huoltajista sai vatsataudin,itsekin jouduin syömään kuukauden antibioottikuurin, kun pääsin sieltä Suomeen.

Todella ISO kiitos koko Chitalada-perheelle, seuran ja muiden harrastajien tuki on ollut todella suurta seuran hyvän yhteishengen myötä ja voimme kaikki olla ylpeitä Miinasta.

Kiitos myös muille tukijoille.

Suunnitelmat jatkosta Miinan osalta tulevista matseista on jo olemassa, mutta varmistellaan niitä, kun jutellaan Miinan kanssa, kun hän palaa.

”When losing, think about winning-when winning, think about losing”.

Ja vielä toinen:...
”Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion, vaan se, joka antaa periksi”.

Nähdään tänään tietenkin salilla