THAINYRKKEILYN MM-KULTA TAMPEREELLE!


Thaimaan Bangkokissa juuri päättyneissä thainyrkkeilyn MM-kilpailuissa koettiin tamperelaisittain ja myös suomalaisittain historiaa.Tamperelaista Chitalada-seuraa edustava Milja Heino toi Tampereelle ensimmäisen tamperelaisen thainyrkkeilyn MM-kullan kautta aikojen.
 
Juuri päättyneet kilpailut olivat suurimman thainyrkkeilyn maailmanliiton, IFMA:n (International Federation of Muaythai Amateur) historian suurimmat. Juuri arvostettuun maailman urheilujärjestöönkin, GAISF:iin hyväksytyn liiton kilpailuihin osallistui tänä vuonna lähes 100 maata ja yhteensä n 1500 osanottajaa.
 
Otteluiden taso oli erittäin kova ja ottelumäärä, mikä vaadittiin MM-kultaan oli suomalaisittain naisten osalta historiallisen suuri, Heinon sarjassa ottelijoita oli kaikkiaan 12 henkilöä ja MM-kultaan vaadittiin kuuden päivän aikana yhteensä 4 kovaa 4-eräistä ottelua täydellä kontaktilla. Palautumisen otteluiden välissä teki vaikeammaksi ottelijoiden punnitus kaikkina ottelupäivinä.
 
Matkalla finaaliin Heino kaatoi isäntämaan Thaimaan edustajan lisäksi myös Puolan ja Ukrainan ottelijat. Finaalissa Heino voitti vielä selvästi Venäjän edustajan.
Huoltajina Pertti Nurmen lisäksi Heinolla toimivat ensimmäisessä ottelussa Kaj Heikkilä ja muissa Mikko Nykänen.
 
Kuvassa Milja Heino ja hänen valmentajansa Pertti Nurmi
Image